Ei vara venettä kaada. Aikainen mato linnun nappaa. Ja mitä näitä nyt onkaan, fiksuja sanontoja siitä, että joissakin asioissa on hyvä ottaa lievä etukeno.
Reeta teki jo aiemmin keväällä aivan ihastuttavat sanat ja sävelen, jotka yhdessä kantavat nimeä Joulun satu. Niin ihastuttavat, että teki oikeen pahaa alkaa niitä huonolla arrilla (arri=sovitus) pilaamaan. Pitkin kesää aloitin aina vaan uudestaan ja uudestaan alusta, toivoen että jossain kohtaan näppiksestä vain pompsahtaisi sovitus, joka yltäisi biisin tasolle. Sanotaan, että odotus palkitaan. Mutta ei tätä odotusta. Ei sieltä mitään pompsahtanut. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni, istuin illan koneen ääressä ja tein sovituksen. Ei siitä niin hieno tullut, kuin ennakko-odotuksissani haikailin, mutta koska Reeta sen hyväksyi, niin pidetään se toistaiseksi noin.
Asun sen verran lähellä työpaikkaa, että työmatkat hoituvat jalkapatikassa. Matka kestää parisenkymmentä minuuttia, ja siinä ajassa ehtii tehdä vaikka kuinka monta sävellystä. Niiden ongelma vain on, että ne unohtuvat, ennenkuin niitä ehtii kirjata ylös. Työmatkareittini on suorastaan kuorrutettu upeilla sävellyksillä ja melodian pätkillä. Ja tätä väitettä ette voi todistaa vääräksi :-)
Kuukausi sitten sattui sellainen ihme, että sävelaihio yllätti minut tietokoneen ääressä. Kerrankin ehdin naputella muutaman tahdin ylös ennenkuin ne haihtuivat taivaan tuuliin. Tämä aihio jäi sitten taas lojumaan, mutta jotenkin kuitenkin ajattelin, että se olisi joululaulu. Ja kuten Reetankin biisin kanssa, tässäkin tapauksessa lopulta otin itseäni niskasta kiinni, sävelsin, sovitin ja keksin jonkinmoiset sanatkin. Viimeinen oli kyllä vähän sellaista hassua puuhaa, ei niin kovasti minun heiniäni. Ja varsinkin valmiiseen säveleen sanojen laatiminen on... no, vähintäänkin omituista. Toisin päin tuntuu paljon luontevammalta, siis että ensin on sanat, joihin sitten tehdään sävel. Mutta kokemus tämäkin.
Minun joululaulustani tuli Jouluyön muisto, joka kantaa työnimeä "jouluhässäkkä". Hässäkän sovituksesta tuli vähän humpahtava, ilmeisesti lämmin sää vaatii veronsa :-) Mutta valmistui, yhtä kaikki.
Tämä hoppu-loppukiri johtui siis siitä, että erään sävellyskilpailun deadline on keskiviikkona. Ja nuo molemmat jouluiset kappaleemme ajattelimme sinne paiskata. Ei se mitään ota, vaikkei antaisikaan.
Ja torstaina päästään (toivottavasti) Nicella testaamaan, miltä nuo kuulostavat laulettuina. Jii-haa!
Tässä vielä aiheeseen sopiva kuva kymmenen vuoden takaa: lapsuudenkodissa vanha Tuija-nukkeni on korotettu enkeliksi. Mariaa ja Jeesusta en noissa vermeissä tunnista. Marian mekko näyttää epäilyttävästi äidin keittiöpyyhkeeltä ja Jeesuksen alla olevan pellavapyyhkeen kudoin 11-vuotiaana ollessani kankaankudontakurssilla. Että näin :-)
-Nanna-
